Puheenjohtaja, pääministeri Stubb yllätti.

Alex sanoi suoraan, että hän tarvitsee sisäpolitiikan eri alueiden asiantuntijoita avukseen ja sen vuoksi hän valitsi hallitukseensa Laura Rätyn, Paula Risikon, Petteri Orpon ja Lenita Toivakan. Kaikki neljä tulevat myös eri puolilta Suomea. Vain Jan Vapaavuori jatkaa TEM:ssä ja se on viisasta jatkuvuuden kannalta. Nyt kokoomuksella on hyvä, luotettava tiimi ministereinä 10 kuukauden ajaksi.

Laura Räty on todellinen tehopakkaus. Kun hän tuli Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi 3 vuotta sitten, ei kulunut kuin 2 viikkoa, niin oli työryhmä pystyssä sosiaali- ja terveystoimen yhdistämiseksi. Sitä oli toivottu vuosikausia, mutta virastot jatkoivat vain erillään. Helsinki oli vihoviimeinen suuri kaupunki Suomessa, jossa oli sote-alueella 2 virastoa.

1.1.2013 Helsingissä oli vain yksi sote-virasto, jota johti juristi ja pitkän linjan osaaja Matti Toivola. Matti jäi eläkkeelle tänä kesänä ja Laura meni ministeriksi. Onneksi meillä on päteviä osastopäälliköitä, jotka paikkaavat Toivolaa, kunnes saadaan valituksia uusi virastopäällikkö. Lauraa on vaikeampi korvata. Syyskesällä nähdään, mitä tehdään?

Sote-rakennemuutos on saatava maaliin, joten siinä Laura Räty on Suomelle aarre. Kunnat odottavat jo innolla, milloin he pääsevät lausumaan mielipiteensä puitelaista. Lausunnot on luettava ja tehtävä tarpeelliset korjaukset. Eduskunnan on saatava hallituksen esitys loppusyksystä käsittelyynsä.

Ervan kokoisesta sote-alueesta tulee järjestäjä ja rahoittaja, mutta millainen on tuottajien rooli? Millaisia päättäviä elimiä kullakin tasolla on? Erikoissairaanhoito on jo hyvin pulkassa, mutta miten perusterveydenhoidossa lisätään valinnanvapautta niin, että myös yksityiset lääkäriasemat ovat kunnan rahoituksen piirissä? Ehdotan palveluseteliä. Se on maksajan hallittavissa ja takaa potilaalle valinnanvapauden.
Sote-rakenneuudistus tulee onnistumaan. Sitä kaikki toivovat.

This entry was posted in Oma blogi. Bookmark the permalink.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>