Helsingin sosiaaliviraston ja terveysviraston yhdistäminen edistyy hyvin

Kun marraskuun 30 päivänä viimevuonna kaupunginvaltuusto rohkeasti päätti yhdistää Sosiaali- ja terveystoimen, jäimme odottamaan, mitä siitä oikein tulee ja onnistuuko se. Valtuustossa 6.6.2012. hyväksyimme johtosäännön ja organisaation, mutta paljon työtä on vielä jäljellä, kun henkilöt sijoitetaan oikeille paikoilleen uudessa suurvirastossa.

Onnittelen kaupunginjohtaja Laura Rätyä, muutostiimiä ja poliittisia päättäjiä, joista  seurantaryhmää koostuu,  perusteellisesta työstä ja kerta kaikkiaan nerokkaasta uuden viraston rakenteesta, joka perustuu asiakasprosesseihin eli toimintoihin. Mielestäni uusi organisaatio parantaa yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä esim. päihde- ja mielenterveystyö on samassa osastossa 2 ja vanhusten hoito on kokonaisuudessaan, käsittäen sairaalahoidon, asumisen, kotihoidon ja omaishoidon, on kokonaan osastossa 3.

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa  on 13 jäsentä ja lisäksi kokoontuu 3 jaostoa. Lautakunnan tärkein tehtävä on huolehtia sovitun budjetin toteutumisesta. Kun palvelusetelikäytäntöä ei voitu vakinaistaa, lautakunta ei määrää palvelusetelin käytöstä ja suuruudesta, vaan vanha käytäntö säilyy. Kolmen kliinisen osaston lisäksi organisaatiossa on 3 hallinto- ja tukipalveluosastoa. .

Virastopäällikön virka pannaan ulkoiseen hakuun, mutta myös talon sisältä voi löytyä tähän erittäin vaativaan tehtävään sopiva henkilö.

Yksitoista osastopäällikkötasoista virkaa lopetetaan, mutta ketään ei irtisanota. Tänä kesänä ja alkusyksystä on tehtävä vaativa palapeli siitä, mihin tehtävään kukin henkilö siirtyy vai jatkaako hän entisessä asemassaan. Suurin osa henkilöstöstä jatkaa kuten ennen, joten ei ole mitään syytä huoleen.

Kiitos tähänastisesta hienosta työstä ja toivotan hyvää jatkoa ja intoa. Kuljemme parempaan päin ei huonompaan.

This entry was posted in Oma blogi, Uncategorized. Bookmark the permalink.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>